keskiviikko 16. tammikuuta 2013

Pähkinäinen Thai Lohi & Lime juustokakku

Nyt kun kaikki on julkistettua tietoa niin voin teillekkin tämän tiedon jakaa eli kirjoitusten takana on 3. kauden nuorin MasterChef kilpailija Juuli ja minut tullaan siis näkemään ohjelmassa kun se ensi viikolla pärähtää käyntiin. Eli kaikki telkkarin ääreen tiistaina 22.1.2013 klo 20! ;)

Esittelyvideon voi halutessaan käydä katsomassa Suomi MasterChefin virallisilta nettisivuilta









Pähkinäinen Thai Lohi


(kahdelle)



n. 500g tuoretta lohta
1-2 pun.chiliä
peukalon mittainen pätkä inkivääriä
n. 4 valkosipulin kynttä
 Suolaa
 Palmusokeria
1 limen mehu
Pieni loraus oliiviöljyä
Kourallinen suolaamattomia cashew pähkinöitä 
Tuoretta korianteria
n. puolikas limen mehu
puolikas pun.chili

Pilko chili ja valkosipuli. Raasta inkivääri ja tee tahnaksi morttelissa (tai pilko kaikki vain mahdollisimman pieneksi, jos et omista morttelia)
Heitä sekaan suolaa, sokeria ja limen mehu, sekä öljyä. Jauha vielä hetki, niin, että sokeri "sulaa" joukkoon. Tarkista maku ja lisää halutessasi jotain. Parhaimman maun löydät itse kokeilemalla ja pikkuhiljaa makuja lisäämällä. Tuloksen pitäisi olla tulisen makea. 

Kalaan voi halutessa laittaa erikseen suolan ennen tahnan laittoa ja jättää sitten luonnollisestikkin suolan laittamatta tahnaan. 
Leikkaa kalaan viiltoja ja
hiero tahna kalaan ja viiltoihin, että sitä on joka kohdassa (suosittelen kumihanskan tai pakastepussin käyttöä kädessä, ettei chili ärsytä käsiä ja kalanhaju tartu käsiin). 
Laita kala uuniin n. 180 astetta ja n. 30min. Parhaiten oikean paistoajan saat sisälämpömittarilla +55-60 astetta, jolloin lohi pysyy mehevänä. Itse kuitenkin katson aina lohen paistoajan seuraamalla vain sen pintaa milloin näyttää hyvältä.  
Paahda cashew pähkinät pannulla ja rouhi pieneksi. Lisää pähkinät lohen päälle paistoajan loppupuolella tai sitten kun otat kalan uunista. Purista limen mehua, pilko päälle tuore korianteri ja koristele chili renkailla. 
Lohen kanssa oli tarjolla salaattia ja uunijuureksia, sekä smetanaa hiukan sitruunalla, korianterilla ja pippurilla maustettuna. 



Lime juustokakku 

(ilman liivatetta)

Mansikoilla ja sitruunalla koristeltuna

Pohja:

200g digestive keksejä
n. 100g voita

Murskaa keksit (itse laitoin paksumpaan pakastepussiin ja taoin kaulimella) ja sulata voi keksimurun sekaan. Mielestäni voin määrä oli hieman turhan iso ja ensi kerralla kokeilisin pienemmällä määrällä, sillä sitä valui ulos jonkin verran vuoan pohjasta uunin pohjalle, joten kannattaa muistaa ainakin laittaa pelti varalta alle paistettaessa..

Laita leivinpaperi irtopohjavuoan alle. Painele keksimuru vuoan pohjalle. 

Täyte:

2 kanamunaa
1dl sokeria
400g tuorejuustoa
2dl kuohukermaa
200g valkosuklaata
1 limen kuori
1 vaniljatanko

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Vatkaa kerma eri kupissa vaahdoksi, vatkaa tuorejuusto sekaan kun kerma on jonkin verran vaahtoutunut (varo vatkaamasta kermaa voiksi). Sulata suklaa vesihauteen päällä. Lisää muna-sokerivaahdon sekaan tuorejuusto-kermaseos ja sulatettu valkosuklaa. Halkaise vaniljatanko ja vedä veitsellä vaniljansiemenet joukkoon. Pese lime hyvin ja raasta kuori sekaan. 

Kaada seos pohjaan ja laita kakku uuniin. Kakun pinta saa hieman ruskettua.
175 astetta ja noin. 30 min. Tämä aika oli kiertoilma uunissa. 

Anna kakun jäähtyä jääkaapissa hyvin, jotta se on täysin jähmettynyt. Ota vasta sitten irtovuoan reuna pois ja laita kakku tarjolle leivinpaperista varovasti vetämällä. Itse tein kakun vanhemmillani ja kakulle ei oikein tahtonut löytyä kunnon tarjoiluastiaa ja kakku kuvissa vähän huonosti esillä.

Koristelin kakun tuoreilla mansikoilla ja sitruunan viipaleilla. Mansikoita oli rasiassa niin vähän että kakku olisi jäänyt vähän orvon näköiseksi joten koristelua jatkoin sitruunaviipaleilla kun sitruunoita sattui kotona olemaan. Sitruunaviipaleita ei kuitenkaan syötäväksi tarkoitettu. Lisäksi tein marjojen ja sitruunoiden päälle hyytelösokerista kiilteen. 


torstai 3. tammikuuta 2013

Sweet Chicken Wings & Som Tam


Epäilen että blogi alkaa tarvita tekohengitystä. Uusia inspiraatioita olen viime aikoina hakenut paljon aasialaisista mauista ja oppimista on paljon. Viime aikoina on tullut tehtyä paljon kiinalaishenkisiä wingsejä ja kaveriksi taas thaimaalaisittain Som Tamia, hieman itse ohjetta aina varioiden. Lisäksi on tullut kokeiltua possun ribsejä, mutta niiden ohjeen laitan myöhemmin kunhan niistäkin saan mieleisen lopputuloksen ja hyvät kuvat aikaan. Som Tamia on siis tullut tehtyä vähintään yhtä monta kertaa nyt kuin nuita wingsejäkin, on ollut niin onnistuneita kuin ei niin onnistuneita kertoja.. Som Tamin maku (ja koostumus) riippuu niin paljon siitäkin että löytääkö tarpeeksi kypsymätöntä papayaa kaupan tiskistä. Kuvissa oleva papaya tosiaan oli aika kypsää, eikä sitä voinut kovin ohueksi suikaleeksi vetää kuten se kuuluisi. Mutta maku edellä! vai miten se oli.. ;)



Sweet Chicken Wings

Maustamattomia wingsejä 
(saa nykyään ihan kaupasta liha osastolta, mutta myös esim. stockka myy lihatiskistä)
2 rkl soijaa
2 rkl hoisin kastiketta
n. 2-4 rkl hunajaa tai ruokosokeria 
(itse laitoin vähän molempia, jolla sain mielestäni parhaimman lopputuloksen)
1 rkl riisiviinietikkaa
(kiinalaista, jos jostain löytää. Itse en vielä ole löytänyt Oulun seudulta ja olen joutunut tyytymään miedompaan japanilaiseen.)
1 rkl seesamiöljyä
1 tl suolaa

n. 1-3 tuoretta punaista chilipaprikaa
ja 
1 kiinalainen solo valkosipuli

Valkosipulin ja chilin tilalta voi laittaa myös srirachaa esim. n. 2 rkl (huom. srirachaan on lisätty myös suolaa, sokeria ja riisiviinietikkaa)

Seesaminsiemeniä
Tuoretta limeä
Kevätsipulia
Tuoretta korianteria

Lämmitä uuni n. 180-200 astetta. Riippuu vähän myös uunin tasosta. 

Laita wingsit astiaan.

Pilko chili ja valkosipuli pieneksi ja jauha morttelissa tahnaksi (jos et omista morttelia pilko vain mahdollisimman pieneksi). Sekoita tahna wingsien joukkoon. 

Sekoita kastike hoisin, soija, hunaja, sokeri, suola, riisiviinietikka ja seesamiöljy keskenään ja laita wingsien joukkoon. Anna marinoitua huoneenlämmössä n. 10min. 

Nosta wingsit astiasta yksitellen uunivuoalle ja laita uuniin. Älä kaad marinadia joukkoon tai pois vaan jätä se kippoon ja sivele marinadia wingseihin paistoajan puolivälissä eli kun wingsit on olleet uunissa noin. 20 min. Paista wingsejä n. 35-45 min, kunnes ne ovat kullanruskeita ja rapeita päältä. 

Ripottele päälle seesaminsiemeniä hieman ennen paistoajan loppumista ja laita vielä hetkeksi uuniin.

Purista tuoretta limeä, pilko kevätsipulia (ja ohuita chilirenkaita), sekä tuoretta korianteria. 

Som Tam

(vihreää) papayaa
kuorittuja maapähkinöitä
1 porkkana
n. puolikas kurkku
kevätsipulia
tuoretta korianteria
Kirsikka tomaatteja

1 limen mehu
2 tuoretta chilipaprikaa
n. 2-3 valkosipulin kynttä
2 rkl kalakastiketta
2 rkl ruokosokeria

Osta raain papaya mitä kaupasta löydät, sen tulisi olla sisältä vielä vihreää, eikä oranssia kuten minulla se kuvissa on. Olen tainnut yhden kerran löytää kunnolla sisältä vihreän, raakoja on todella hankala löytää täältä.. Raasta papaya jos se on tarpeeksi raaka, suikaloi jos papaya alkaa olla hieman pehmeä. Leikkaa porkkana tulitikuksi. Leikkaa kurkku keskeltä kahtia ja poista keskiosa. Leikkaa tikuiksi. Pilko kevätsipuli ohueksi renkaaksi. Pilko korianteri joukkoon. Paahda pähkinät ja rouhi sekaan.

Pilko valkosipuli ja chili ja tee tahnaksi morttelissa. Lisää lime mortteliin sokeri ja lime ja painele morttelissa hetki. Kaada ainekset kippoon ja lisää kalakastike. Tarkista maku ja lisää halutessasi jotain makua lisää.

Leikkaa kirsikkatomaatteja tarjoiluastian reunalle koristeeksi.