Eilen vietimme iltaa muutaman työkaverin kanssa ihan vain keskiviikon kunniaksi, siemailtiin vähän siideriä ja valkkaria. Naposteltaviksi tein vuohenjuusto bruschettoja. Näitä en ensimmäistä kertaa tehnyt vaan näistä on tullut aika vakkari juttu kun kavereita tulee viettämään iltaa. Nämä vuohenjuusto bruschetat ovat niin hyviä, että myös sellaiset ovat niistä pitäneet jotka eivät vuohenjuustosta välitä. Bruschettoihin voi vaihtaa myös vuohenjuuston halutessaan esim. halloumiin, mitä esimerkiksi yllä olevassa kuvassa on.
Vuohenjuusto Bruschettat
(n. 4-6 hengelle)
1 valmis maalaispatonki tai ciabatta
(voit halutessasi itse tehdä leivän, mutta mielestäni kaupassa myytävät esipaistetut patongit ja ciabattat säästävät niin paljon aikaa ja vaivaa)
3 tomaattia
1 pieni punasipuli
Nippu tuoretta basilikaa
Loraus Valkoviinietikkaa tai limeä
Loraus Oliiviöljyä
Suolaa
Pippuria
Chavroux Herbs Vuohenjuustoa (tuorejuustomainen kiekko)
Pestoa
(Jos et itse halua tehdä pestoa osta laadukasta merkkiä esim. Sacla Italia pesto alla genovese)
(Paahdettuja pinjansiemeniä)
Koristeluun yrttejä, esim. basilikaa tai rucolaa
Halkaise tomaatit ja poista kanta. Leikkaa pieniksi kuutioiksi. Voi halutessasi myös poistaa siemenet ja kaltata tomaatit, mutta itse en koe sitä tarpeelliseksi. Kuutioi sipuli hienoksi ja sekoita tomaatin joukkoon. Lisää oliiviöljy, valkoviinietikka, suola ja pippuri. Mausteiden ja öljyn määrää en halua eritellä, sillä itselle parhain maku mielestäni löytyy ihan kokeilemalla ja pikkuhiljaa mausteiden määrää mahdollisesti lisäämällä. Kunhan vain muistaa maistaa välissä!!
Leikkaa patonki/ciabatta viipaleiksi, levitä ne uunipellille leivinpaperin päälle. Lorauta kevyesti oliiviöljyä päälle, rouhi päälle vähän suolaa ja pippuria. Levitä päälle vuohenjuustoa (itse olen laittanu n. puolikkaan kiekon/pala) ja tiputtele päälle pestoa.
Paahda n. 200 asteisessa uunissa n. 5-10min. Niin että patongit hiukan ruskistuu.
Kasaa paistettujen bruschettojen päälle tomaattisalsaa, yrttejä ja lorauta päälle tilkka oliiviöljyä. Lisämakua, rapsakkuutta ja näyttävyyttä saat paahtamalla päälle pinjansiemeniä. Paahda pinjansiemeniä paistinpannussa hetki, mutta varo polttamasta!
Noh ilta tietenkin venyi aika pitkäksi ja seuraavana päivänä ei paljon kevyt ruoka inspannut. Lisäksi meille tuli Nikon kaveri Ville yökylään, joten ajattelin tehdä koko poppoolle burgereita ja itse friteerata perunalastuja ja tehdä vähän chili-valkosipulimajoneesia.
Tällä kertaa käytin valmis sämpylöitä. Ne ovat tarpeeksi keveitä ja minä kun en mikään himoleipuri ole niin niistä on haastavaa saada sellaisia mistä itse pidän. Nimimerkillä viimeksi kun tein sämpylät burgereihin niin ne muistutti enemmänkin aamupala sämpylöitä ja olivat liian tuhteja...
Kaikenlisäksi se ois voinu näyttää darrapäivänä lähinnä tältä... |
Perunalastut
n. 3 pienehköä jauhoista perunaa/syöjä
Rypsiöljyä
Suolaa
Leikkaa peruna keskeltä kahtia ja ohuehkoiksi lastuiksi. Laita ne heti kylmään veteen ja huuhtele useamman kerran kylmässä vedessä, jotta enin tärkkelys lähtee. Anna olla kylmässä vedessä sen aikaa kun teet muut jutut valmiiksi. Huuhtele vielä kerran ennen paistamista kylmässä vedessä ja kuivaa puhtaan talousliinan tai paperin päällä kuivaksi. Kuumenna öljy n. 180 asteeseen. Itse en käytä mittaria vaan testaan kuumuuden laittamalla öljyyn palan perunasta. Kun pala nousee pintaan alkaa öljy olla tarpeeksi kuumaa. Jos on epävarma lämpötilasta niin, se digitaalimittari on hyvä apu. Paista perunat erissä jos niitä on paljon. Anna paistua kullanruskeiksi ja nosta reikäkauhalla astiaan, jonka pohjalla on talouspaperia. Ripottele päälle suolaa.
Naudanjauheliha pihvit
(miksi musta tuntuu että tää blogi on alkanut aika jauhelihapihvi/pyörykkä linjalla..)
(n. 5kpl)
400g naudanjauhelihaa
1 iso punasipuli
1 valkosipulinkynsi
n. 3rkl paseerattua tomaattia
1 kanamuna
n. 1/2dl korppujauhoja
1 dl kermaa
Nippu tuoretta basilikaa
Reippaasti suolaa ja pippuria
(Mutta muista tarkistaa maku paistamalla koepala välissä, ettei tule liikaa)
Kuullota sipulit pannussa öljyssä ja lisää ne jauhelihan sekaan. Vaiva taikinaa käsin. Laita kanamuna, korppujauhot ja kerma lasiin sekoita ja kaada taikinan sekaan. Lisää paseerattu tomaatti. Silppua basilika sekaan. Lisää suolaa ja pippuria. Paista koepala ja tarkista maku. Lisää mausteita tarpeen vaatiessa. Itse ripottelin vielä paiston aikana pihvien päälle suolaa ja pippuria. Paista runsaassa öljyssä pannulla hitaasti.
Chili-valkosipulimajoneesi
Majoneesi pitää tehdä itse. Kaupan majoneesit on ihan kökköjä..
2 kananmunan keltuaista
2dl rypsiöljyä
1 tl sinappia
n. 1/3 tl Suolaa
n. 1/4 tl musta tai valkopippuria rouheena
1 limen mehu
Valkoviinietikkaa
Vettä!
1 punainen chili (miedointa chilipaprikaa)
1/2 kiinanvalkosipuli.
Laita mielellään pyöreään kippoon kananmunan keltuaiset, suola, pippuri ja sinappi (muista tässäkin että mausteita voi lisätä lopussa.). Vatkaa kananmunan keltuaisia hetki ja ala lisätä öljyä ohuena nauhana voimakkaasti vatkaten. Lisää lopuksi limen mehu ja loraus valkoviinietikkaa. Maista välissä. Laita pieni loraus (ehkä n.1rkl) kylmää vettä sekaan. Vesi tekee majoneesista kirkkaamman värisen ja paremman koostumuksen siihen. Sen löysempää saat mitä enemmän lisäät vettä. Itse en veden määrää laskenut vaan laitoin sen mukaa minkälainen koostumus majoneesiin tuli. Lisää chili ja valkosipuli Maista vielä lopuksi ja lisää happoa, mausteita ym jos tarve vaatii. Laita majoneesia burgerin väliin ja tarjoa ranskalaisten kanssa dipattavana.
Tein burgereihin samanlaisen "salsan" kuin bruschettoijin, jonka ohje oli ylempänä.
Lisäksi laitoin eilistä vuohenjuustoa omaani ja pojille cheddar juustoa, sekä ketsuppia, jääsalaatin lehtiä ja tuoretta rucolaa.
Omnom hyvää oli!
Voisit tulla mulle valmistaan joskus darraburgerin. ;)
VastaaPoistaHahaa :D Sehän passaa!
VastaaPoista